lauantai 7. tammikuuta 2012

Lets start with introduction..

Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloittaa oikeasti aktiivisen blogin elämästäni ulkomailla. Yritin samaa jo maaliskuussa, kun muutin Suomesta Espanjaan, Barcelonaan pakoon talvea, kylmyyttä, pimeyttä sekä etsimään uusia kokemuksia työskennellen ja aidosti ulkomailla asuen. Kokemuksia tosiaan löytyi sen verran että blogin kirjoittaminen jäi sitten melkoisen nopeasti paikanpäälle asetuttuani. Kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen muuttoni pois kotoa, kaupunki ja kaikki uusi kiinnosti niin paljon että tuntui haaskaukselta viettää edes se pieni hetki tietokoneen ääressä blogia rustaamassa.

Päätös lähteä oli kuitenkin paras koskaan tekemäni päätös, enkä koskaan ole ollut onnellisempi kuin juuri nyt. Olen rakastanut aina matkustelua ja saanutkin sitä kokea pienestä pitäen, kiitos vanhempieni. Tämä tosin on ollut lähinnä pakettimatkojen muodossa ja vanhetessani olen halunnut tutustua maailmaan enemmän omatoimisesti. Tästä syystä sitten armeijasta päästyäni viime vuoden tammikuussa tajusin että nyt on ehkä otollisin aika lähteä maailmalle jos koskaan. Päädyin siis tosiaan lähtemään Barcelonaan. En ollut käynyt kaupungissa koskaan ennen, mutta kaverini muutti sinne hieman ennen minua joten se tuntui hyvältä ja helpolta paikalta muuttaa. Hieno paikka se olikin, kaupungista jäi ainoastaan hyviä muistoja. Tapasin siellä melko pian töiden kautta suomalaisen tytön, Lauran, jonka kanssa kaikki tuntui heti luontevalta ja pian huomasimmekin viettävämme lähes kaiken aikamme yhdessä. Unelmat ovat samat, kaikesta on helppo puhua ja voi olla täysin oma itsensä. Päätimme kesällä yhdessä sitten vaihtaa maisemaa, sillä Barcelonassa tekemämme työ ei ollut mitään kaikista mukavinta työtä ja tuntui ettei siellä parempaakaan ole tarjolla.

Paikkoja ja mahdollisuuksia ympäri maailmaa mietittyämme laitoimme hakemuksia muutamaan paikkaan. Pian tulikin soittoa perään Maltalta, eräästä pelialan yrityksestä.. Peliala on aina kiinnostanut minua ja olenkin harrastuksenani pelannut texas hold'emiä netissä noin 16-vuotiaasta saakka. Pidimme kyseisen firman kanssa sitten työhaastattelun Skypen välityksellä ja kun haastattelun päätteeksi kuulin saavani paikan oli muutosten aika. Laura vakuutti myös lähtevänsä mielellään mukaan, vaikkei hänellä vielä varmaa työpaikkaa ollutkaan. Kuulimme että pohjoismaalaisille on täällä kyllä töitä tarjolla nimenomaan pelialan yrityksissä joten luotimme siihen että hän saa paikan päältä varmasti töitä.

Saavuimme Maltalle aivan heinäkuun lopussa. Oma työni osoittautui juuri niin mukavaksi kun olin ajatellutkin ja asunto löytyi alle viikossa saapumisesta. Laura sai töitä noin kuukauden päästä saapumisestamme, josta töiden hakemiseen meni oikeasti ehkä viikko tai kaksi. Molemmat olemme siis nyt onnellisesti töissä, pidämme töistämme ja kaikki menee muutenkin hyvin. Nyt kun tänne muutosta on kulunut reilu viisi kuukautta rupeaa arki rullaamaan jo normaalisti joten on viimein aikaa myös blogille.

Lähitulevaisuudessa, tarkalleen sanottuna viimeistään helmikuun alussa on suunnitelmissa asunnon vaihto. Asumme nyt Gzira nimisessä kaupungissa, keskikokoisessa kaksiossa. Asunnosta löytyy siis kaksi makuuhuonetta, keittiö/oleskeluhuone -yhdistelmä sekä kaksi parveketta. Sinänsä tässä ei ole mitään vikaa, mutta nyt kun rahatilanne on parantunut huomattavasti verrattuna siihen mitä se oli saapuessamme pystymme miettimään myös muita vaihtoehtoja. Sijainti tulee edelleen pysymään tällä ydinalueella, eli asunto on haussa joko Gziran tai Slieman kaupungin alueelta. Haemme uudelta asunnoltamme isoa parveketta, jolla olisi mukava oleskella kesällä (nykyisessä kämpässämme on tosiaan kaksi parveketta, niistä toinen vaan on ranskalainen parveke jolla hädintuskin pystyy seisomaan kaksi ihmistä ja toinen maltalaistyyppinen umpiparveke. Myös kunnon telkkari olisi kiva, varsinkin nyt kun sain Lauralta joululahjaksi Playstation 3 pelikonsolin.. Sitä on nimittäin vähän ikävä pelailla tuolta meidän nykyiseltä, varmaan 90-luvun alkupuolelta olevalta 15 tuuman putkitelevisiolta. Parin eri agencyn kanssa olemmekin sopineet tapaamisen ensi viikon maanantaille, jolloin mennään kattelemaan uusia asuntoja. Toivotaan että hyvä löytyy nopeasti..

Tässä nyt lähihistoria nopeasti kerrattuna. Itselläni on huomenna työpäivä (meillä molemmilla työviikko menee ke-su ja vapaapäivät ovat maanantai ja tiistai) joten pitää painella pikkuhiljaa unten maille. Laitan tähän loppuun muutamia kuvia täältä ihan yleiskatsauksena.



Näkymää meidän parvekkeelta. Kuva otettu lokakuun lopussa, mutta tuoreempaakaan ei löytynyt.

Joulupöytä. Kinkkua ei ollut niin tyydyttiin täytettyyn kanaan.

Lauran ottama kuva vuoden ensimmäiseltä päivältä. Paikka ei tiedossa.

Samalta reissulta kun edellinen.

Itse kirjoittaja ja Laura. Kuva otettu viime maanantaina, eli meidän "lauantaina".

4 kommenttia:

  1. minkälaista duunia teet? Jotain pokerijuttuja vai..?

    VastaaPoista
  2. Internetpelialla joo. Siihen liittyy toki monia muitakin juttuja kun pokeri, kuten esimerkiksi urheiluvedonlyönti ja casinopuolen pelit. :)

    VastaaPoista
  3. Voisit vääntää vähän tarkemman postauksen siitä miten ylipäätään päädyit noihin hommiin, mikäli mitenkään vaan jaksat :) itseänikin kiinnostaisi kovasti lähteä ulkomaille duuniin mutta ei mitään hajua mistä lähteä alottamaan koko hommaa

    VastaaPoista
  4. Moikka,
    tulin blogiisi pallontallaajat -sivuston keskustelun kautta, jossa pohdit Barcelonaan lähdön mahdollisuutta ja mahdollisia ongelmia toimeentulon yms. suhteen. Oli kiva lukea tämä postaus ja kuulla miten hyvin kaikki on kuin onkin lähtenyt rullaamaan ulkomailla! Onnea ja iloa eloon Maltalla :)

    VastaaPoista