tiistai 31. tammikuuta 2012

Moving day!

Nyt on muutto ohi ja kirjottelen tätä uudesta kämpästä. Aika säätöä tietysti ollu mutta kyllähän se sit taas palkitsee. Viime viikolla kolmeen otteeseen kävi ihmisiä kattelemassa vanhaa kämppää ja menin pari kertaa kesken työpäivänki availemaan vuokraisännälle ovia ja vahtimaan kierrosta. Pakkaus- ja siivousrumba jätettiin nätisti viimeiselle päivälle, eli eiliselle.

Eilinen oli muutenkin suhteellisen täyteen pakattu päivä, aamulla klo 09.00 mentiin uudelle asunnolle tekemään "inventory check" eli kattelemaan vuokraisännän kanssa että mitä tavaroita tästä sisustetusta kämpästä löytyy muuttaessamme ja allekirjoittamassa lappu että näin tosiaan on ollut. Tämän jälkeen syötiin pikainen aamupala/lounas kotona ja ruvettiin pakkaamaan ja siivoamaan. Heräsi ihmetys että mistä tätä tavaraa on taas tullut, puoli vuotta sitten kun tänne muutettiin oli molemmilla vaan yhdet matkalaukut ja käsimatkatavarat. Pakatessa vierähtikin sitten aikaa aika hyvin ja illan hämärtyessä päätimme jättää pienimmät loppusilaukset tälle päivälle. Mentiin Amigosiin syömään illallista ja siitä muutamille drinkeille ulos juhlistamaan lähes loppuun tehtyä pakkausta ja muuttoa. Nukkumaan mentiin kuitenkin suhteellisen ajoissa, kun tänään oli taas melko aikainen herätys.

Tavarakasa. Kuvanottovaiheessa muutama suurin oli jo viety uudelle asunnolle.
Tänään oli tosiaan tapaaminen vuokraisännän kanssa ja avaintenluovutus kymmeneltä aamulla. Heräsin itse joskus yhdeksän maissa, Laura oli jo noussut aiemmin. Silti tuli kiire ja tultiinkin loppupeleissä tyylikkäät 10 minuuttia myöhässä, tosin myös vuokraisäntä oli myöhässä joten oikeastaan tultiin juuri sopivaan aikaan eikä jouduttu itse odottelemaan. Avaintenluovutuksen jälkeen alkoi tietysti itse muuttaminen. Asuntovälittäjämme lupautui heittämään meidät autollaan vanhalle kämpälle, ottamaan sen pienen auton täydeltä tavaraa kyytiin ja viemään meidät takaisin tavaroiden kanssa uudelle. Tämä oli erittäin positiivinen yllätys, sillä alunperin oltiin mietitty että pitää varmaan taksilla suhata tuota väliä parikin kertaa, kun ei oikeasti vaan mahdu tavarat yhteen autolastilliseen. Näin saatiin siis välittäjän pikkuauto täyteen tavaraa ja usko yhteen taksikeikkaan vahvistui. Ylläoleva kuva on otettu nimenomaan tämän ensimmäisen lastin jälkeen, eli tavaraa tosiaan oli enemmän. Mistä se kaikki on ilmestynyt? Tähän väliin huomautus että siivouksessa tuli myös kolme jätesäkillistä roskaa, tarpeettomia papereita, rikkinäisiä tavaroita ja vaatteita yms..

Loput tavarat vietiin siis tosiaan sitten Dial-A-Cab -taksifirman lontootyylisellä taksilla. Tällöinkin jouduttiin istumaan melkein jalat suussa ja enempää ei juuri olisi mahtunutkaan kyseiseen taksiin. Tämä huvi kustansi kuusi euroa, eli suhteellisen edullisesti kuitenkin saatiin tavarat siirrettyä. Ihan muutamia juttuja jäi vielä vanhaan kämppään, jotka noukitaan iltakävelyllä mukaan kun käydään vielä siellä, jättämässä avaimet ja heittämässä aikaisemmin mainitut kolme jätesäkillistä kadulle odottamaan huomisen aamun roskiennoutoa.

Nyt on muutto kuitenkin suurimmilta osin ohi, tavarat on purettu ja laitettu paikoilleen ja asetuttu taloksi, Laura kokkaa parhaillaan aurajuusto-pekoni-jauhelihapihvejä ja iloitsee uudesta keittiöstä. Kyllä on hyvä fiilis. Avasin tämän kunniaksi kaljan ja illemmalla korkataan shampanjapullo jonka sain joulun tienoilla työpaikaltani ja jota on säästelty nimenomaan jotain erikoistapausta varten. Tämä on sellainen. Myös kylpyammeen ajattelimme koeajaa heti. Nyt kuitenkin siihen asiaan mitä on erityisesti ruinattu - eli kuviin uudesta kämpästä. Sukulaiset pommittaa Facebookissa viesteillä (terveisiä äidille!) että kuvia esille joten pakkohan se oli muutama napata. Tässä ne nyt on.

Keittiö. Sisältää jostain kivestä muotoillun baaritiskiosuuden ja muut välttämättömyydet.
Olkkari. Tummanruskea nahkadivaani ja 42'' Philips takaa viihtyvyyden. Sekä PS3.
Makuuhuoneen walk-in-wardrobe. Siis vaatekaappi johon mahtuu itsekin sisälle.

Makuuhuoneen sänky. Takana parvekkeen toinen ovi.
Kylpyhuoneen lavuaari. Määrällisesti Lauralla tuossa oikealla hieman enemmän kosmetiikkatuotteita.
Parveke. Tuossa alapuolella kasvaa ihan oikea palmu, eli aamutupakkaa poltellessa voi sen tehdä sekä palmun alla että yllä.

Sellanen. Kuvat nyt ei tietenkään kata kaikkea, kamera on tavallinen pokkari eikä näytä tarkasti yksityiskohtia yms, mutta eiköhän noista perusidean saa. Katellaan jos myöhemmin laittaa vielä lisää kuvia mikäli kysyntää on. Tämä postaus oli kuitenkin tässä, nyt aion siirtyä kaljan nauttimiseen, ruoan valmistumisen odotteluun ja pikkuhiljaa virittäydytään Lauran kanssa omiin privaattitupareihimme. Katellaan taas!

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Healthy again!

Taas on viikko vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Kävimme tosiaan vuokrasopimuksen kirjoittamassa keskiviikkona ihan ajallaan ja muutto olisi näillä näkymin siis kuun viimeinen päivä. Hyvä niin, saadaan rauhassa siirrettyä omat tavarat ennen ensimmäistä päivää jolloin tämän vanhan asunnon pitää käytännössä olla tyhjä.

Työviikkokin eteni suhteellisen normaalisti perjantaihin saakka. Perjantaina huomasin rupeavani sairastumaan hieman, ihan tavallista nuhaa/flunssaa. Todennäköisesti ihan siksi, että tämä meidän nykyinen kämppämme on oikeasti kylmä! Öisin kun lämpötila on siinä 10-15 asteen välillä, niin ei tosiaan kauhean lämmin ole näissä etelä-eurooppalaisittain rakennetuissa taloissa - yksilasi -ikkunat ja kivilattiat ei kauheasti ulkopuolen kylmyyttä pidä loitolla. Siihen päälle vielä se fakta ettei meillä ole täällä kämpässä lämmitintä, niin ei ihme että hieman vilustuu.

Huonolaatuinen, kännykällä otettu kuva duunipaikan ikkunasta perjantai-iltana.

Lauantai sekä sunnuntai menikin sitten sairastellessa kotona. Tapoin aikaa lähinnä teetä keitellen, nettipokeria pelaillen, sarjoja katsellen ja peiton alla pysyen. Pikkuhiljaa olo rupesi parantumaan ja maanantaina, eli meidän viikonloppumme alkaessa oli jo selkeästi parempi olo ja kurkkukipu oli häviämässä. Päätimme maanantaina lähteä Lauran kanssa ulos syömään aamupalaa kun sääkin näytti niin hyvältä. Kävelimme Sliemaan Amigos nimiseen ravintolaan josta olemme muutamaan otteeseen tilanneet ruokaa myös töihin ja hyvää on ollut. Söimme molemmat Ceasar salaatit kanalla sekä fetajuustolla. Hyvää oli jälleen. Matkalla löysimme muuten Suomen kunniakonsulaatin rakennuksen.. Se oli melkoisen syrjäisessä paikassa, keskellä pieniä kujia mitä pitkin tuonne Amigosiin kävelimme.

Kunniakonsulaatin laatta ulkoseinästä.

Ceasar kanasalaatti fetajuustolla.
Amigosista lähdettyämme rupesikin satamaan aivan kaatamalla. Mietin että tämäpä jees, itsekään en tajunnut mitenkään superlämpimästi pukeutua kun sää tosiaan näytti vielä kotoa lähtiessä ihan hyvältä. Laurakin tepasteli menemään minihameessa ja sukkahousuissa. Jätimme sateen vuoksi alkuun suunnitellun kauppareissun välistä ja kävelimme suoraan kotiin koittaen kastua mahdollisimman vähän.. Yritykseksihän se jäi ja kotona oli kaikki vaatteet litimärkiä. Loppupäivä menikin sisällä kuivatellessa ja lämmitellessä. Illalla sateen lakattua lähdimme kavereidemme kanssa viettämään iltaa - tällä kertaa puin kunnolla päälle jotta paranisin sen sijasta että vilustuisin pahemmin.

Sateiset kadut Amigosin edestä.


Ilmeisesti suunnitelma toimi ihan hyvin, sillä tiistaina huomasin oloni korkeintaan kohentuneen hieman edelleen. Viimeisen vapaapäivämme vietimmekin sen eilen skipatun kauppareissun tehden sekä muutenvaan ympäriinsä kävellen ja katsellen, kävimme mm. ihailemassa tulevaa kämppäämme ulkopuolelta ja tutkimassa hieman sen läheistä aluetta - mistä löytyy lähin baari sekä kauppa. Eksyimme tällä kartoitusreissulla myös rannan tuntumaan erääseen leikkipuistoon ja pakkohan sekin oli sitten testata..

Joku "treenilaite" leikkipuistossa.
Sellaista. Mitään kovin erityistä ei ole siis viikossa tapahtunut, lähinnä päällimäisenä jäi itselle mieleen sairastelu. Nyt on kuitenkin jälleen ihan terve olo ja valmistaudunkin juuri töihinlähtöön, pitäisi olla töissä 20 minuutin päästä.. Palaillaan!

tiistai 10. tammikuuta 2012

Found a new apartment!

Eilen tuli tosiaan lähes koko päivä ravattua asuntoja katselemassa. Ensin oli tapaaminen klo 14.00 Frank Salt nimisen agencyn kanssa. Tavattiin Black Gold nimisen ravintolan edustalla, välittäjä tuli maltalaiseen tapaan noin kymmenisen minuuttia myöhässä. Hyppäsimme hänen autoonsa ja saimme kansion käteen jossa oli tulostettu kohdelappusia asunnoista joissa tulisimme käymään. Kävimme yhteensä seitsemässä asunnossa, joista kaksi miellytti kovasti ja joita rupesimme harkitsemaan.

Edessä oli kuitenkin vielä toinen tapaaminen, tällä kertaa Dhalia nimisen agencyn kanssa. Sovimme tapaamisen 16.15, niin että välittäjä tulee hakemaan meidät nykyisen asuntomme edestä. Hän oli jopa hieman ajoissa, sillä puhelimeni soi ehkä kymmentä yli ja hän ilmoitti olevansa alhaalla. Tämän välittäjän kanssa kävimme ensin neljässä asunnossa, jonka jälkeen oli tunnin odottelu ja sen jälkeen vielä kaksi muuta asuntoa. Jouduimme välissä odottelemaan sillä näissä kahdessa jälkimmäisessä asunnossa ei vielä omistaja/asukas ollut paikalla siihen aikaan kun ensimmäinen kierros tehtiin.

Tältä jälkimmäiseltä kierrokselta se sitten löytyi. Tuleva uusi asuntomme. Vastarakennettu talo sijaitsee kivenheiton päässä Tigne Point ostoskeskuksesta Sliemassa. Olemme asunnon ensimmäiset asukkaat, muutto näillä näkymin ensimmäinen helmikuuta. Kämppä oli erittäin moderni ja tyylikkäästi sisustettu, löytyy mm. uniikki keittiö kivitasoilla ja baaritiskillä, makuuhuoneessa pieni vaatehuone, tilava kylpyhuone ammeella, iso parveke sekä olohuoneesta iso plasma-tv jota on mukava katsoa isolta mustalta nahkasohvalta. Kuvia tulee tottakai kunhan päästään muuttamaan, mutta tykkäsimme tosiaan kovasti..

Päätös asunnosta ei tosin syntynyt ihan salamana. Ihastuimme valintaamme toki heti kämppään astuttuamme, mutta oli myös eräs toinen asunto jota harkitsimme. Eilinen ilta vietettiinkin sitten kavereiden kanssa kaljaa nauttien ja illan aikana päätös kävi molemmille yhä selvemmäksi. Aamulla välittäjän soittaessa emme edes harkkinneet enää muuta ja olemme yhä tyytyväisempiä päätökseemme. Ei jaksaisi odottaa muuttoa! Muuten tämä päivä onkin sitten mennyt perinteisen "sunnuntain" merkeissä eli kotona lepäillen ja elokuvia katsellen. Päivän elokuvina toimivat 50/50 sekä Johnny English: Reborn, joista molemmat olivat ihan katsottavia.. Tosin 50/50 -elokuvan viimeisten kymmenen minuutin aikana ummistin ihan hieman silmiäni, eli se ei tainnut pitää otteessaan ihan niin tiukasti kun olisi toivottavaa.

Eipä tällä erää muuta. Huomenna on tarkoitus mennä kirjoittamaan sopimus tosta kämpästä, tapaaminen on sovittu välittäjän kanssa 11.00. Sen jälkeen alkaakin taas normaali työviikko ja muuton odottelu..

lauantai 7. tammikuuta 2012

Lets start with introduction..

Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloittaa oikeasti aktiivisen blogin elämästäni ulkomailla. Yritin samaa jo maaliskuussa, kun muutin Suomesta Espanjaan, Barcelonaan pakoon talvea, kylmyyttä, pimeyttä sekä etsimään uusia kokemuksia työskennellen ja aidosti ulkomailla asuen. Kokemuksia tosiaan löytyi sen verran että blogin kirjoittaminen jäi sitten melkoisen nopeasti paikanpäälle asetuttuani. Kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen muuttoni pois kotoa, kaupunki ja kaikki uusi kiinnosti niin paljon että tuntui haaskaukselta viettää edes se pieni hetki tietokoneen ääressä blogia rustaamassa.

Päätös lähteä oli kuitenkin paras koskaan tekemäni päätös, enkä koskaan ole ollut onnellisempi kuin juuri nyt. Olen rakastanut aina matkustelua ja saanutkin sitä kokea pienestä pitäen, kiitos vanhempieni. Tämä tosin on ollut lähinnä pakettimatkojen muodossa ja vanhetessani olen halunnut tutustua maailmaan enemmän omatoimisesti. Tästä syystä sitten armeijasta päästyäni viime vuoden tammikuussa tajusin että nyt on ehkä otollisin aika lähteä maailmalle jos koskaan. Päädyin siis tosiaan lähtemään Barcelonaan. En ollut käynyt kaupungissa koskaan ennen, mutta kaverini muutti sinne hieman ennen minua joten se tuntui hyvältä ja helpolta paikalta muuttaa. Hieno paikka se olikin, kaupungista jäi ainoastaan hyviä muistoja. Tapasin siellä melko pian töiden kautta suomalaisen tytön, Lauran, jonka kanssa kaikki tuntui heti luontevalta ja pian huomasimmekin viettävämme lähes kaiken aikamme yhdessä. Unelmat ovat samat, kaikesta on helppo puhua ja voi olla täysin oma itsensä. Päätimme kesällä yhdessä sitten vaihtaa maisemaa, sillä Barcelonassa tekemämme työ ei ollut mitään kaikista mukavinta työtä ja tuntui ettei siellä parempaakaan ole tarjolla.

Paikkoja ja mahdollisuuksia ympäri maailmaa mietittyämme laitoimme hakemuksia muutamaan paikkaan. Pian tulikin soittoa perään Maltalta, eräästä pelialan yrityksestä.. Peliala on aina kiinnostanut minua ja olenkin harrastuksenani pelannut texas hold'emiä netissä noin 16-vuotiaasta saakka. Pidimme kyseisen firman kanssa sitten työhaastattelun Skypen välityksellä ja kun haastattelun päätteeksi kuulin saavani paikan oli muutosten aika. Laura vakuutti myös lähtevänsä mielellään mukaan, vaikkei hänellä vielä varmaa työpaikkaa ollutkaan. Kuulimme että pohjoismaalaisille on täällä kyllä töitä tarjolla nimenomaan pelialan yrityksissä joten luotimme siihen että hän saa paikan päältä varmasti töitä.

Saavuimme Maltalle aivan heinäkuun lopussa. Oma työni osoittautui juuri niin mukavaksi kun olin ajatellutkin ja asunto löytyi alle viikossa saapumisesta. Laura sai töitä noin kuukauden päästä saapumisestamme, josta töiden hakemiseen meni oikeasti ehkä viikko tai kaksi. Molemmat olemme siis nyt onnellisesti töissä, pidämme töistämme ja kaikki menee muutenkin hyvin. Nyt kun tänne muutosta on kulunut reilu viisi kuukautta rupeaa arki rullaamaan jo normaalisti joten on viimein aikaa myös blogille.

Lähitulevaisuudessa, tarkalleen sanottuna viimeistään helmikuun alussa on suunnitelmissa asunnon vaihto. Asumme nyt Gzira nimisessä kaupungissa, keskikokoisessa kaksiossa. Asunnosta löytyy siis kaksi makuuhuonetta, keittiö/oleskeluhuone -yhdistelmä sekä kaksi parveketta. Sinänsä tässä ei ole mitään vikaa, mutta nyt kun rahatilanne on parantunut huomattavasti verrattuna siihen mitä se oli saapuessamme pystymme miettimään myös muita vaihtoehtoja. Sijainti tulee edelleen pysymään tällä ydinalueella, eli asunto on haussa joko Gziran tai Slieman kaupungin alueelta. Haemme uudelta asunnoltamme isoa parveketta, jolla olisi mukava oleskella kesällä (nykyisessä kämpässämme on tosiaan kaksi parveketta, niistä toinen vaan on ranskalainen parveke jolla hädintuskin pystyy seisomaan kaksi ihmistä ja toinen maltalaistyyppinen umpiparveke. Myös kunnon telkkari olisi kiva, varsinkin nyt kun sain Lauralta joululahjaksi Playstation 3 pelikonsolin.. Sitä on nimittäin vähän ikävä pelailla tuolta meidän nykyiseltä, varmaan 90-luvun alkupuolelta olevalta 15 tuuman putkitelevisiolta. Parin eri agencyn kanssa olemmekin sopineet tapaamisen ensi viikon maanantaille, jolloin mennään kattelemaan uusia asuntoja. Toivotaan että hyvä löytyy nopeasti..

Tässä nyt lähihistoria nopeasti kerrattuna. Itselläni on huomenna työpäivä (meillä molemmilla työviikko menee ke-su ja vapaapäivät ovat maanantai ja tiistai) joten pitää painella pikkuhiljaa unten maille. Laitan tähän loppuun muutamia kuvia täältä ihan yleiskatsauksena.



Näkymää meidän parvekkeelta. Kuva otettu lokakuun lopussa, mutta tuoreempaakaan ei löytynyt.

Joulupöytä. Kinkkua ei ollut niin tyydyttiin täytettyyn kanaan.

Lauran ottama kuva vuoden ensimmäiseltä päivältä. Paikka ei tiedossa.

Samalta reissulta kun edellinen.

Itse kirjoittaja ja Laura. Kuva otettu viime maanantaina, eli meidän "lauantaina".